# Aukio

Voe ristus mikä määrä aukioita sitä tulikaan männä viikolla lusittua.
Ja siis nimenomaan lusittua. Aukiot tuli kierreltyä ja kaarreltua. Tutkittua. Nuuskittua. Läpi käytyä. Seisoskeltua. Istuskeltua. Nautittua. Juotua. Syötyä. Tylsistyttyä.

Odottaminen. Se on pahinta kaikesta. Odottaminen on tuhlattua aikaa. Normaalissa arkielämässä odottaminen kuuluu osana elämään. Odotat risteyksessä valojen vaihtumista. Odotat kaupan kassalla omaa vuoroasi. Odotat vessan vapautumista, lasagnen kysymistä, televisio-ohjelman alkamista, koiran rakon tyhjentymistä. Se on kaikki elämää. Hetkiä tapahtumien välillä. Hetkiä jolloin voit hengähtää, vilkaista ympärillesi. Paistaapa aurinko kirkkaasti, pitääpä pestä nuo ikkunat. Ruoho on jo melkein saavuttanut ihanan keväisen vihreän värinsä. Onpa hän uskomattoman kaunis uusissa juhlakengissään.

Odotuttaminen. Sekin on osa elämää. Valitettavasti. Myöhästyt sovitusta tapaamisesta ja hän joutuu odottamaan. Auto sammuu risteykseen ja takana olevat odottavat vielä pidempään. Sitä yrittää ja yrittää että ei turhaan laittaisi muita odottamaan.

Paitsi jotkut joskus. Ehkä se on ajattelutapa. Ajattelematon tapa. Ei kiinnosta. Ei välitä. Ehkä kyse on fyysisestä pystymisestä. Ei vain kykene. Toivon että se on fyysistä kykenemättömyyttä. Koska jos se on psyykkistä kykenemättömyyttä, se on paha. Jos se taas on puhdas valinta, on se erittäin paha.
Miten tahansa, muutamia aukioita tuli nähtyä. Odotellessa.