Noitapiiri, 4

Vinkannut mitään ei kohtalo tuo
tapille lapset hassut kun antoi
ne toisiinsa sitoi ja sotki
elämän lankojen lukot rikki potki.

Hiuksista vetää, veri lentää
hiljaa hiukset kauniisti letitetään
valehtelija kantelupukki
haluatkos kanssani taas leikkiä.

Niin se menee, näin metsä vastaa
sisarukset rajojaan piinaavat
vaan veri vetää, sille ei voi mitään
mikään ei voisi olla suurempaa.

Pöydän alle odottamaan
lapsi pienempi laitettiin
isot tytöt syrjii vauvaa
luetaan satu kun ollaan kahdestaan.

Siellä se juoksee, lumessa alasti
yllättynyt ei yksikään
nyt se kävelee, rauhassa etenee
nitroja naapureillekin jaetaan.

Ole ei helppo elämä lapsen
täytettävä on taakka menneisyyden
toiveet ja tahdot, lupaukset vanhat
puolesta jopa kuolleiden.

Koulutietä kulkee pikkarainen
reppu raskas selässään
takanaan joukko haamujen sekalainen
toiveet vanhojen sukulaisten.

Menneisyys paineita lisää
isä tahtoi insinööriksi
äidin sydän kouluun halajaa
vaan aika ohi mennyt on.

Lapset perinnön saavat
julman joskin tahattoman
muiden toiveet täyttää
ja silti onnellisilta näyttää.

Rakkaus on suuren suuri
vanhempiaan ei pettää voi
vaan suostumaan narrin rooliin
pystyneet loitsuvaiset ei.

Loitsuvaiset oman tiensä kulkevaiset
oli hetki tuo hirveä äidin matalan tajuta
milloinkaan toteudu toiveet vanhat ei
käsikkäin omia polkujaan ne kaksi loitsii vaan.